Keisarin uudet aatteet

Nyt sitten tehdään ratkaisuja. Rohkeita, vaikeita, hämmentäviä ratkaisuja.

Haluaisin kovasti ymmärtää uutta hallitusohjelmaa, mutta vaikka olen lukenut aiheesta monta analyysia, en näe, miten hallituksen julkilausutut tavoitteet ja esitetyt keinot istuvat yhteen. Siksi piirsin viime viikkojen myllerryksestä oman tilannekuvani.

Se ei luonnollisesti ole neutraali, vaan perustuu suurelta osin Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja ja Helsingin kauppakorkeakoulun dosentti Mika Pantzarin kommentteihin hallituksen talouspolitiikan ongelmista. Lisäksi olen yhteiskuntapolitiikan opiskelija ja opintojen kautta omaksunut käsityksen, että hyvinvointivaltio on harvinaisen toimiva tapa luoda hyvinvointia, turvallisuutta, mahdollisuuksien tasa-arvoa, ja saada kaikkien kansalaisten inhimilliset ja taloudelliset resurssit koko yhteiskunnan käyttöön.

Hyvä, nyt tiedätte, mistä suunnasta tulen. Mutta kukas tämä on?sipilä4Hän on mies, jolla on Suomessa tällä hetkellä eniten valtaa: Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä. Hei Juha, millaista yhteiskuntaa sinä haluat rakentaa?

– No minä haluan, että suomalainen hyvinvointivaltio kukoistaa jatkossakin: että pysyisimme yhtenä niistä maista, joissa on maailman korkein elintaso, onnellisimmat ihmiset, paras koulutus, suurin sosiaalinen liikkuvuus ja turvallista elää. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot loistavat näissä suhteissa kansainvälisestä vertailusta toiseen. Valitettavasti Suomi vain on tällä hetkellä yksi velkaisimmista maista…

– Noo, oikeastaan velkaa on euromaista toiseksi vähiten.

– …kilpailukykymme on heikoissa kantimissa…

–  Itse asiassa se on aika hyvä.

– …ja jos jatkamme samaan malliin, olemme pian vararikossa. Jotta taloutemme saadaan taas kukoistamaan ja hyvinvointipalvelut voidaan pelastaa, on tehtävä suuria, kipeitä leikkauksia julkisen sektorin menoihin.

– Odotas ihan pieni hetki. Tuollaiset leikkaukset pahentaisivat työttömyyttä, heikentäisivät kotimaista kulutusta, lisäisivät pahoinvointia, mikä tulisi pitkällä tähtäimellä todella kalliiksi, ja itse asiassa kiihdyttäisivät velkaantumista. Terveisin 90 prosenttia akateemisista taloustieteilijöistä, ainakin mikäli tähän Mika Pantzariin on uskominen.

– Mutta kun valtiovarainministeriö ja pankkialan ekonomistit ovat käskeneet leikata tosi, tosi paljon.

– Kannattaako heidän näkemyksiinsä luottaa niin sokeasti, jos kerran akateemiset taloustieteilijät ovat vastakkaista mieltä? Mitä, jos valtiovarainministeriö on väärässä? Eikö pankkiekonomisteilla ole vähän oma lehmä ojassa, hehän tarkastelevat taloutta liiketoimintansa näkökulmasta? Pitäisikö asiantuntijoita kuunnella vähän monipuolisemmin?

– Ei.

– Mutta Juha, esimerkiksi IMF on myöntänyt, että he ovat olleet väärässä leikkauspolitiikasta. Sitä on nyt kokeiltu ympäri maailmaa ja se on osoittautunut kerta toisensa jälkeen huonoksi ideaksi. Ja jos kaikesta huolimatta leikkaatte, niin  tyhmintä olisi tietenkin leikata koulutuksesta. Tai laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, joka on tehokkain keino edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa. Niistä tinkiminen olisi taloudellisesti todella lyhytnäköistä.

– Valtiovarainministeriö sanoi, että on pakko. Ja oletko nähnyt sen Keskuskauppakamarin velkakellon? Se on kuumottava.sipilä6

– Nyt, kun laina on halpaa, kannattaisi leikkausten sijaan pistää Suomen rapistuva infrastruktuuri kuntoon ja työllistää samalla paljon ihmisiä. Se maksaisi itsensä takaisin kasvaneen työllisyysasteen ja vähentyneiden tulonsiirtojen vuoksi. Teidän 1,6 miljardin investointipaketti on just hyvä alku, älkää nyt sössikö tätä ylimitoitetuilla ja huonosti kohdistetuilla leikkauksilla.

–  Kyllä minä nyt leikkaan, oi voi voi. En millään haluaisi, mutta se on ainoa mahdollisuus, ai ai ai. Voi rakas hyvinvointivaltio, toivottavasti sinulle ei nyt käy kuinkaan, voi voi voi.

– Okei…

– Haluaisin vielä lisätä, että on ensiarvoisen tärkeää, että yhteiskunta pitää heikoimmistaan huolta, kodeissa voidaan hyvin ja hyvinvointierot kapenevat. Joten kohdistakaamme nämä leikkaukset nyt niin, että ne sattuvat kaikkein eniten juuri heikoimmassa asemassa oleviin.

– Jahaa. Eikö olisi oikeudenmukaista, että ne, joilla on enemmän varaa, osallistuisivat myös vyönkiristykseen?

– Joo ehdottomasti, he voivat alentaa omia palkkojaan, jos haluavat. Tai lahjoittaa osan palkastaan hyväntekeväisyyteen.

– Mitäs jos niiltä verottaisi sen osan palkasta? Sä taisit tossa aiemmin sanoa, että susta meidän hyvinvointivaltio on ihan mahtava juttu. On paljon maita, joissa on tapana auttaa köyhiä hyväntekeväisyyden kautta, mutta tähän meidän malliin ei ole kuulunut se, että huono-osaiset ovat riippuvaisia almuista. Itse asiassa Suomen perustuslaissakin säädetään, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi verotuksen kautta myös tuloerot voisivat kaventua, mikä olisi sekä OECD:n että IMF:n mukaan hyödyllistä talouskasvulle.

– Eiii, Suomen veroaste on nyt jo ennätyskorkea.

Eihän ole.

– Ei hyväosaisten veroja silti voi nostaa, oih. Kukaan ei enää haluaisi tehdä töitä, voih.

– Oletko nyt ihan varma? 80 % suomalaisista on kuitenkin sitä mieltä, että “vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen.” Olen ainakin itse valmis maksamaan veroja, jotta Suomi voisi jatkossakin olla hyvä maa kaikille.

– Oi voi voi, kipeitä päätöksiä täytyy tehdä, voi. It is known.

– Kuulitko mitä sanoin?

– Lopeta kitinä, sinä vastuuton möllykkä. Nyt on siirryttävä uudistumisen mielialaan.

Tätä yhtälöä olen viimeisen viikon aikana käynyt mielessäni läpi, uudestaan ja uudestaan. Kansantalouden asiantuntijaa minusta ei saa tekemälläkään, vaan siinä missä poliitikotkin, joudun luottamaan taloustieteilijöiden lausuntoihin. Ja ainakin Mika Pantzarin kritiikin valossa hallitusohjelma näyttäytyy parhaan olemassa olevan tiedon vastaisena.

Yhteiskunnallinen asiantuntijatieto ei koskaan ole täysin neutraalia, joten on kiinnostavaa, keitä asiantuntijoita poliitikot päättävät kuunnella. Jos todella on niin, että 90 % akateemisista ekonomisteista pitää leikkauspolitiikkaa huonona ideana, ja lähinnä pankkiekonomistit sekä valtiovarainministeriö hyvänä, hallituksen päätös nojata yksinomaan näihin asiantuntijoihin herättää aika paljon kysymyksiä. Eikö hallitus osaa arvioida olemassa olevaa tietoa kriittisesti? Onko VM:n tieto kertakaikkiaan parempaa kuin muiden asiantuntijoiden, ja miksi? Vai haluavatko Kokoomus ja Keskustan johto (toisin kuin esimerkiksi Keskustanuoret) omista ideologisista syistään tehdä uusliberalistista politiikkaa, mihin  valtiovarainministeriön nostaminen ylimmäksi auktoriteetiksi tarjoaa sopivan selkänojan?

Suuri enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen hyvinvointivaltiota, joten ei ihme, että sitä murentava politiikka naamioidaan välttämättömyyden, vaihtoehdottomuuden ja vastuullisuuden retoriikkaan. Ja se onnistuu, sillä asiantuntijatiedon kriittinen arvioiminen on äänestäjän näkökulmasta todella vaikeaa, jos media ei sitä tee.

Toki hallitusohjelmaan on saatu myös hyviä uudistuksia, kuten perustulokokeilu, mutta ohjelman kokonaiskuva ei vaikuta täysin uskottavalta. Koska politiikassa mikään ei kuitenkaan ole mustavalkoista, saatan hyvin olla tulkintojeni kanssa hakoteillä. Siksi pyydänkin hallituksen kannattajia kertomaan, mitä olen ymmärtänyt väärin. Erityisesti haluaisin kuulla, miten te sovitatte Pantzarin kritiikin ja hallitusohjelman yhteen? Kummassa on virhe ja missä kohtaa?

Olkoon keskustelun henki samanlainen kuin se, joka Juha Sipilän luonnehdinnan mukaan on hallitusneuvotteluissa vallinnut!

“Hallitusneuvottelujen henki voidaan tiivistää sanoihin, jotka on kirjattu Mannerheimintien varrella sijaitsevan presidentti J. K. Paasikiven patsaan jalustaan: ‘Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.’ Otimme hallitusohjelman lähtökohdaksi Suomen talouden tosiasiat omien toiveidemme sijasta.”

Advertisements

Miksi naiset aina ylireagoi?

Tiedättehän feministit. Ei ole huumorintajua, ruikuttavat mitättömistä ongelmista, niillä on nenä täynnä herneitä, nuttura kireällä ja pimpissä hiekkaa. Miten ne jaksavatkin joka pikkuasiasta tehdä ongelman?

Ei voi yhtä läppää heittää ilman, että nousee vedenpaisumus.

Ei voi yhtä kerhoa pyörittää ihan vaan pojille.

Ei voi yhtään flirttailla ilman, että  ne loukkaantuu.

Olit sitten feministi tai antifeministi tai joku aivan viaton sivullinen, jonka newsfeed pyytämättä ja yllättäen täyttyy sukupuolten välisestä tasa-arvokeskustelusta, luultavasti tunnistat seuraavan kuvion. Mies tekee jotain aika pientä, esimerkiksi huutaa naiselle kadulla “Hei beibi!” tai sanoo kieli poskessa, että “tytöthän vois keittää meille kahvit”, ja sen sijaan, että feministi ohittaisi tilanteen tyylikkäästi olankohautuksella, hän alkaa puhua naisiin kohdistuvasta sorrosta kuin mies olisi juuri ehdottanut naisten äänioikeuden poistoa.

img010cr

Tässä tilanteessa aivan viaton sivullinenkin – jonka mielestä naisten avoin syrjintä työmarkkinoilla tai suoranainen huorittelu ovat törkeitä ja ehdottoman tuomittavia tekoja – saattaa hämmästyä feministin reaktiota. Hän voi alkaa jopa harkita sitä mahdollisuutta, että antifeministit ovatkin ihan oikeassa: feministit ylitulkitsevat ja ylireagoivat ja suhtautuvat kaikkiin miehiin, kuin he olisivat pahoja sortajia.

Sillä hei, ehkä huutelija kadulla vain osoitti kiinnostustaan. Ei se pyrkinyt ketään alistamaan. Oikeastaanhan nainen voisi olla imarreltu saamastaan huomiosta. Eikä Pekka ollut tosissaan niistä kahveista ja sitä paitsi, jonkunhan ne kahvit pitää keittää, joten miksei sitten yhtä hyvin joku naisista voisi. Vaatiiko feministi itse asiassa erityiskohtelua? Pitäisikö miesten aina keittää kahvit?

Ei, siitä ei todennäköisesti ollut kyse.

Itse asiassa, feministin reaktiossa ei ollut oikeastaan edes kyse tästä Pekan yksittäisestä kommentista, saati sitten siitä että Pekka yksilönä olisi feministin mielestä paha. It’s not about you, Pekka.

img010cr21

Sen sijaan feministiä suututtaa koko se kulttuuri, jossa suurin osa kotitöistä kasaantuu edelleen naisille, jossa naisiin kohdistuu mahdottomia ulkonäköpaineita, jossa työnantajat välttelevät nuorten naisten palkkaamista, jossa 48 hallitusneuvottelijasta vain 13 on naisia, jossa naiset kohtaavat jatkuvasti seksuaalista häirintää, jossa naisia ei pidetä hauskoina tai rationaalisina ja jossa naiset eivät voi viettää ystäviensä kanssa iltaa ilman, että humalaiset miehet tuppautuvat väkisin seuraan vastustelusta huolimatta. Ja niin edelleen.

Kaikki tämä ei missään nimessä ole Pekan vika. Mutta Pekan kommentti ei myöskään ole yksittäinen. Se on yksi pieni pala siinä palapelissä, josta muodostuva kuva on se, että naisia arvostetaan monella tavalla vähemmän kuin miehiä. Ja se on nimenomaan se iso kuva, joka suututtaa kaikkia niitä, joiden mielestä ihmisten välinen tasa-arvo on tärkeää. Yksi seksistinen vitsi itsessään ei hetkauttaisi ketään, ellei se edustaisi paljon itseään suurempaa ongelmaa: rakenteellista seksismiä.

Halutessani voisin alkaa syrjiä ja pilkata ruskeasilmäisiä ihmisiä, mutta vaikka kuinka julistaisin, että heidän rumat kurasilmänsä viestivät heidän sielunsa sameudesta, olisin vain yksittäinen höyrypää ja kommenttini satunnaisia, melko vaarattomia aivopieruja, sillä ruskeasilmäisiin ei onneksi kohdistu sellaista systemaattista väheksyntää, jolle kommenttini antaisivat lisää virtaa, ja jonka takia heidän asemansa vaikkapa työmarkkinoilla olisi muita huonompi. Ei ole olemassa rakenteellista syrjintää ruskeasilmäisiä kohtaan. Naisia kohtaan valitettavasti on.

On mahdollista, että Pekka ei ole vain tullut ajatelleeksi näitä asioita. Se on ymmärrettävää, koska hän on kasvanut kulttuurissa, jossa hienovaraista kahvinkeitto- ja vitsailuseksismiä on kaikkialla. Sellainen on normaalia, eikä Pekka ole sen vuoksi oppinut pitämään sitä mitenkään haitallisena, vaikka hänkin luultavasti kuuluu siihen enemmistöön, joka tuomitsee jyrkästi esimerkiksi naisten käpälöimisen julkisessa liikenteessä.

img009cr

Muutamia seksistisiä kommentteja ovat varmasti kaikki joskus tunnistaneet, mutta ellei niitä kohtaa jatkuvasti, tai ellei asiaan erikseen perehdy, seksismi ei välttämättä vaikuta kovin isolta ongelmalta. Monet naisetkin nauravat mukana seksistisille vitseille, vaikka käpälöivälle kanssamatkustajalle he suuttuisivat. Jos seksismi ei näyttäydy kokonaisuutena, jossa pienet palat, kuten vitsit ja käpälöinti, liittyvät toisiinsa, ymmärrän hyvin miksi feministien reaktiot vaikuttavat ylimitoitetuilta.

Tämä näkyy todella hyvin siinä, miten naiset ja miehet suhtautuvat seksuaaliseen ehdotteluun. Siinä missä naiset ovat läpeensä kyllästyneitä kadulla huuteluun ja muuhun, esimerkiksi vartaloonsa kohdistuvaan kommentointiin, miehet saattavat jopa toivoa, että joku nainen joskus huutaisi heille “Hyvä perse!”. (Vesa Linja-aho jakoi omassa blogissaan linkin tähän havainnolliseen tekstiin aiheesta.)

Pelkkä kommenttien yleisyys ei kuitenkaan ole ainoa syy naisten ja miesten erilaiselle suhtautumiselle. Kun mies kommentoi naisen persettä, hän tekee sen kulttuurissa, jossa naisia arvotetaan jatkuvasti heidän pantavuutensa perusteella, ja toisaalta esimerkiksi heidän ammatillisia kykyjään vähätellään. Naisten ulkonäkö ja seksuaalinen haluttavuus ovat koko ajan syynissä, eikä tätä tapahdu vain yökerhoissa ja Tinderissä, vaan naiset kohtaavat ulkonäkönsä mittailua myös kaupassa, puistossa, bussipysäkillä ja töissä, missä nyt viimeistään voisi toivoa naisia arvioitavan puhtaasti heidän osaamisensa perusteella. Tätä kulttuuria nainen ei pääse pakoon, vaikka hän olisi pääministeri. Myös naiseen kohdistuva “yksittäinen” kommentti edustaa tätä kulttuuria. Yksittäinen huomionosoitus saattaisi olla imarteleva, mutta systemaattinen esineellistäminen on alentavaa.

Naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen ahdisteluun tuo myös oman lisämausteensa se, että miespuoliset ahdistelijat ovat yleensä fyysisesti naisia voimakkaampia ja suhtautuvat valitettavan usein aggressiivisesti naisten torjuntayrityksiin, mikä tekee tilanteista usein oikeasti inhottavia ja jopa pelottavia.

img008cr

Mieskin voi joskus kokea systemaattista esineellistämistä, esimerkiksi naisvaltaisella työpaikalla, ja sekin on ehdottomasti väärin. Miesten kokemat vääryydet eivät kuitenkaan mitätöi naisten kokemia ongelmia. Molemmista täytyy voida keskustella, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Päin vastoin, monien miesten ongelmien, kuten mielenterveysongelmien, väkivallan ja syrjäytymisen taustalla vaikuttavat osittain samat syyt kuin naisten kokeman syrjinnän ja alentamisen taustalla: naisia ja kaikkea mikä kulttuurissamme liitetään naiseuteen (tunteellisuus, herkkyys, pehmeys), arvostetaan vähemmän kuin maskuliinisuutta (fyysinen ja psyykkinen vahvuus, kovuus, rationaalisuus).

Mieti esimerkiksi, montako halventavaa nimitystä keksit naisille. Ämmä, lehmä, lutka, huora, harppu, akka. Entä mitä miehelle sanotaan, kun häntä tahdotaan alentaa? Häntä kutsutaan neidiksi, ämmäksi, tai tytöksi (tai homoksi, koska homojakaan ei nähdä oikealla tavalla maskuliinisina). Poikien ei esimerkiksi sallita näyttää tunteitaan samalla tavalla kuin tyttöjen, koska se olisi tyttömäistä – siis hävettävää. Sen sijaan poikien täytyy olla vahvoja, ja osoittaa miehekkyytensä esimerkiksi fyysisellä voimakkuudella ja tietynlaisella kovuudella. Tytöt ja pojat kasvavat erilaisten odotusten keskellä, ja lopputulos näkyy muun muassa siinä, että naiset hakeutuvat miehiä useammin mielenterveyspalveluihin ja miehet, sen sijaan että he kokisivat mahdolliseksi hakea ongelmiinsa apua ja tukea, tekevät naisia huomattavasti enemmän itsemurhia.

Palapelin osat muodostavat kuvan, joka on kaikkien kannalta huono. Jotkut palat vaikuttavat ehkä tärkeämmiltä kuin toiset, mutta ne kaikki edustavat kuitenkin samaa päätöntä kokonaisuutta, josta jokainen tasa-arvon kannattaja on aivan loogisesti vihainen. Kuvaa voi kuitenkin kaikkien onneksi purkaa, pala kerrallaan, ja juuri sitä Lotta Aarikan, Sini Korpisen ja Vesa Linja-ahon kaltaiset feministit tekevät, kun he ottavat puheeksi joskus isompia ja joskus pienempiä seksismin paloja. Ja sitä taas internetin antifeministit vastustavat, usein uskomattoman aggressiivisesti. Kun esimerkiksi Aarikan ja Korpisen saamia kommentteja lukee, herää aika äkkiä kysymys: kukakohan tässä ylireagoi?

img008cr1