Miksi naiset aina ylireagoi?

Tiedättehän feministit. Ei ole huumorintajua, ruikuttavat mitättömistä ongelmista, niillä on nenä täynnä herneitä, nuttura kireällä ja pimpissä hiekkaa. Miten ne jaksavatkin joka pikkuasiasta tehdä ongelman?

Ei voi yhtä läppää heittää ilman, että nousee vedenpaisumus.

Ei voi yhtä kerhoa pyörittää ihan vaan pojille.

Ei voi yhtään flirttailla ilman, että  ne loukkaantuu.

Olit sitten feministi tai antifeministi tai joku aivan viaton sivullinen, jonka newsfeed pyytämättä ja yllättäen täyttyy sukupuolten välisestä tasa-arvokeskustelusta, luultavasti tunnistat seuraavan kuvion. Mies tekee jotain aika pientä, esimerkiksi huutaa naiselle kadulla “Hei beibi!” tai sanoo kieli poskessa, että “tytöthän vois keittää meille kahvit”, ja sen sijaan, että feministi ohittaisi tilanteen tyylikkäästi olankohautuksella, hän alkaa puhua naisiin kohdistuvasta sorrosta kuin mies olisi juuri ehdottanut naisten äänioikeuden poistoa.

Tässä tilanteessa aivan viaton sivullinenkin – jonka mielestä naisten avoin syrjintä työmarkkinoilla tai suoranainen huorittelu ovat törkeitä ja ehdottoman tuomittavia tekoja – saattaa hämmästyä feministin reaktiota. Hän voi alkaa jopa harkita sitä mahdollisuutta, että antifeministit ovatkin ihan oikeassa: feministit ylitulkitsevat ja ylireagoivat ja suhtautuvat kaikkiin miehiin, kuin he olisivat pahoja sortajia.

Sillä hei, ehkä huutelija kadulla vain osoitti kiinnostustaan. Ei se pyrkinyt ketään alistamaan. Oikeastaanhan nainen voisi olla imarreltu saamastaan huomiosta. Eikä Pekka ollut tosissaan niistä kahveista ja sitä paitsi, jonkunhan ne kahvit pitää keittää, joten miksei sitten yhtä hyvin joku naisista voisi. Vaatiiko feministi itse asiassa erityiskohtelua? Pitäisikö miesten aina keittää kahvit?

Ei, siitä ei todennäköisesti ollut kyse.

Itse asiassa, feministin reaktiossa ei ollut oikeastaan edes kyse tästä Pekan yksittäisestä kommentista, saati sitten siitä että Pekka yksilönä olisi feministin mielestä paha. It’s not about you, Pekka.

Sen sijaan feministiä suututtaa koko se kulttuuri, jossa suurin osa kotitöistä kasaantuu edelleen naisille, jossa naisiin kohdistuu mahdottomia ulkonäköpaineita, jossa työnantajat välttelevät nuorten naisten palkkaamista, jossa 48 hallitusneuvottelijasta vain 13 on naisia, jossa naiset kohtaavat jatkuvasti seksuaalista häirintää, jossa naisia ei pidetä hauskoina tai rationaalisina ja jossa naiset eivät voi viettää ystäviensä kanssa iltaa ilman, että humalaiset miehet tuppautuvat väkisin seuraan vastustelusta huolimatta. Ja niin edelleen.

Kaikki tämä ei missään nimessä ole Pekan vika. Mutta Pekan kommentti ei myöskään ole yksittäinen. Se on yksi pieni pala siinä palapelissä, josta muodostuva kuva on se, että naisia arvostetaan monella tavalla vähemmän kuin miehiä. Ja se on nimenomaan se iso kuva, joka suututtaa kaikkia niitä, joiden mielestä ihmisten välinen tasa-arvo on tärkeää. Yksi seksistinen vitsi itsessään ei hetkauttaisi ketään, ellei se edustaisi paljon itseään suurempaa ongelmaa: rakenteellista seksismiä.

Halutessani voisin alkaa syrjiä ja pilkata ruskeasilmäisiä ihmisiä, mutta vaikka kuinka julistaisin, että heidän rumat kurasilmänsä viestivät heidän sielunsa sameudesta, olisin vain yksittäinen höyrypää ja kommenttini satunnaisia, melko vaarattomia aivopieruja, sillä ruskeasilmäisiin ei onneksi kohdistu sellaista systemaattista väheksyntää, jolle kommenttini antaisivat lisää virtaa, ja jonka takia heidän asemansa vaikkapa työmarkkinoilla olisi muita huonompi. Ei ole olemassa rakenteellista syrjintää ruskeasilmäisiä kohtaan. Naisia kohtaan valitettavasti on.

On mahdollista, että Pekka ei ole vain tullut ajatelleeksi näitä asioita. Se on ymmärrettävää, koska hän on kasvanut kulttuurissa, jossa hienovaraista kahvinkeitto- ja vitsailuseksismiä on kaikkialla. Sellainen on normaalia, eikä Pekka ole sen vuoksi oppinut pitämään sitä mitenkään haitallisena, vaikka hänkin luultavasti kuuluu siihen enemmistöön, joka tuomitsee jyrkästi esimerkiksi naisten käpälöimisen julkisessa liikenteessä.

Muutamia seksistisiä kommentteja ovat varmasti kaikki joskus tunnistaneet, mutta ellei niitä kohtaa jatkuvasti, tai ellei asiaan erikseen perehdy, seksismi ei välttämättä vaikuta kovin isolta ongelmalta. Monet naisetkin nauravat mukana seksistisille vitseille, vaikka käpälöivälle kanssamatkustajalle he suuttuisivat. Jos seksismi ei näyttäydy kokonaisuutena, jossa pienet palat, kuten vitsit ja käpälöinti, liittyvät toisiinsa, ymmärrän hyvin miksi feministien reaktiot vaikuttavat ylimitoitetuilta.

Tämä näkyy todella hyvin siinä, miten naiset ja miehet suhtautuvat seksuaaliseen ehdotteluun. Siinä missä naiset ovat läpeensä kyllästyneitä kadulla huuteluun ja muuhun, esimerkiksi vartaloonsa kohdistuvaan kommentointiin, miehet saattavat jopa toivoa, että joku nainen joskus huutaisi heille “Hyvä perse!”. (Vesa Linja-aho jakoi omassa blogissaan linkin tähän havainnolliseen tekstiin aiheesta.)

Pelkkä kommenttien yleisyys ei kuitenkaan ole ainoa syy naisten ja miesten erilaiselle suhtautumiselle. Kun mies kommentoi naisen persettä, hän tekee sen kulttuurissa, jossa naisia arvotetaan jatkuvasti heidän pantavuutensa perusteella, ja toisaalta esimerkiksi heidän ammatillisia kykyjään vähätellään. Naisten ulkonäkö ja seksuaalinen haluttavuus ovat koko ajan syynissä, eikä tätä tapahdu vain yökerhoissa ja Tinderissä, vaan naiset kohtaavat ulkonäkönsä mittailua myös kaupassa, puistossa, bussipysäkillä ja töissä, missä nyt viimeistään voisi toivoa naisia arvioitavan puhtaasti heidän osaamisensa perusteella. Tätä kulttuuria nainen ei pääse pakoon, vaikka hän olisi pääministeri. Myös naiseen kohdistuva “yksittäinen” kommentti edustaa tätä kulttuuria. Yksittäinen huomionosoitus saattaisi olla imarteleva, mutta systemaattinen esineellistäminen on alentavaa.

Naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen ahdisteluun tuo myös oman lisämausteensa se, että miespuoliset ahdistelijat ovat yleensä fyysisesti naisia voimakkaampia ja suhtautuvat valitettavan usein aggressiivisesti naisten torjuntayrityksiin, mikä tekee tilanteista usein oikeasti inhottavia ja jopa pelottavia.

Mieskin voi joskus kokea systemaattista esineellistämistä, esimerkiksi naisvaltaisella työpaikalla, ja sekin on ehdottomasti väärin. Miesten kokemat vääryydet eivät kuitenkaan mitätöi naisten kokemia ongelmia. Molemmista täytyy voida keskustella, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Päin vastoin, monien miesten ongelmien, kuten mielenterveysongelmien, väkivallan ja syrjäytymisen taustalla vaikuttavat osittain samat syyt kuin naisten kokeman syrjinnän ja alentamisen taustalla: naisia ja kaikkea mikä kulttuurissamme liitetään naiseuteen (tunteellisuus, herkkyys, pehmeys), arvostetaan vähemmän kuin maskuliinisuutta (fyysinen ja psyykkinen vahvuus, kovuus, rationaalisuus).

Mieti esimerkiksi, montako halventavaa nimitystä keksit naisille. Ämmä, lehmä, lutka, huora, harppu, akka. Entä mitä miehelle sanotaan, kun häntä tahdotaan alentaa? Häntä kutsutaan neidiksi, ämmäksi, tai tytöksi (tai homoksi, koska homojakaan ei nähdä oikealla tavalla maskuliinisina). Poikien ei esimerkiksi sallita näyttää tunteitaan samalla tavalla kuin tyttöjen, koska se olisi tyttömäistä – siis hävettävää. Sen sijaan poikien täytyy olla vahvoja, ja osoittaa miehekkyytensä esimerkiksi fyysisellä voimakkuudella ja tietynlaisella kovuudella. Tytöt ja pojat kasvavat erilaisten odotusten keskellä, ja lopputulos näkyy muun muassa siinä, että naiset hakeutuvat miehiä useammin mielenterveyspalveluihin ja miehet, sen sijaan että he kokisivat mahdolliseksi hakea ongelmiinsa apua ja tukea, tekevät naisia huomattavasti enemmän itsemurhia.

Palapelin osat muodostavat kuvan, joka on kaikkien kannalta huono. Jotkut palat vaikuttavat ehkä tärkeämmiltä kuin toiset, mutta ne kaikki edustavat kuitenkin samaa päätöntä kokonaisuutta, josta jokainen tasa-arvon kannattaja on aivan loogisesti vihainen. Kuvaa voi kuitenkin kaikkien onneksi purkaa, pala kerrallaan, ja juuri sitä Lotta Aarikan, Sini Korpisen ja Vesa Linja-ahon kaltaiset feministit tekevät, kun he ottavat puheeksi joskus isompia ja joskus pienempiä seksismin paloja. Ja sitä taas internetin antifeministit vastustavat, usein uskomattoman aggressiivisesti. Kun esimerkiksi Aarikan ja Korpisen saamia kommentteja lukee, herää aika äkkiä kysymys: kukakohan tässä ylireagoi?