Keisarin uudet aatteet

Nyt sitten tehdään ratkaisuja. Rohkeita, vaikeita, hämmentäviä ratkaisuja.

Haluaisin kovasti ymmärtää uutta hallitusohjelmaa, mutta vaikka olen lukenut aiheesta monta analyysia, en näe, miten hallituksen julkilausutut tavoitteet ja esitetyt keinot istuvat yhteen. Siksi piirsin viime viikkojen myllerryksestä oman tilannekuvani.

Se ei luonnollisesti ole neutraali, vaan perustuu suurelta osin Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja ja Helsingin kauppakorkeakoulun dosentti Mika Pantzarin kommentteihin hallituksen talouspolitiikan ongelmista. Lisäksi olen yhteiskuntapolitiikan opiskelija ja opintojen kautta omaksunut käsityksen, että hyvinvointivaltio on harvinaisen toimiva tapa luoda hyvinvointia, turvallisuutta, mahdollisuuksien tasa-arvoa, ja saada kaikkien kansalaisten inhimilliset ja taloudelliset resurssit koko yhteiskunnan käyttöön.

Hyvä, nyt tiedätte, mistä suunnasta tulen. Mutta kukas tämä on?Hän on mies, jolla on Suomessa tällä hetkellä eniten valtaa: Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä. Hei Juha, millaista yhteiskuntaa sinä haluat rakentaa?

– No minä haluan, että suomalainen hyvinvointivaltio kukoistaa jatkossakin: että pysyisimme yhtenä niistä maista, joissa on maailman korkein elintaso, onnellisimmat ihmiset, paras koulutus, suurin sosiaalinen liikkuvuus ja turvallista elää. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot loistavat näissä suhteissa kansainvälisestä vertailusta toiseen. Valitettavasti Suomi vain on tällä hetkellä yksi velkaisimmista maista…

– Noo, oikeastaan velkaa on euromaista toiseksi vähiten.

– …kilpailukykymme on heikoissa kantimissa…

–  Itse asiassa se on aika hyvä.

– …ja jos jatkamme samaan malliin, olemme pian vararikossa. Jotta taloutemme saadaan taas kukoistamaan ja hyvinvointipalvelut voidaan pelastaa, on tehtävä suuria, kipeitä leikkauksia julkisen sektorin menoihin.

– Odotas ihan pieni hetki. Tuollaiset leikkaukset pahentaisivat työttömyyttä, heikentäisivät kotimaista kulutusta, lisäisivät pahoinvointia, mikä tulisi pitkällä tähtäimellä todella kalliiksi, ja itse asiassa kiihdyttäisivät velkaantumista. Terveisin 90 prosenttia akateemisista taloustieteilijöistä, ainakin mikäli tähän Mika Pantzariin on uskominen.

– Mutta kun valtiovarainministeriö ja pankkialan ekonomistit ovat käskeneet leikata tosi, tosi paljon.

– Kannattaako heidän näkemyksiinsä luottaa niin sokeasti, jos kerran akateemiset taloustieteilijät ovat vastakkaista mieltä? Mitä, jos valtiovarainministeriö on väärässä? Eikö pankkiekonomisteilla ole vähän oma lehmä ojassa, hehän tarkastelevat taloutta liiketoimintansa näkökulmasta? Pitäisikö asiantuntijoita kuunnella vähän monipuolisemmin?

– Ei.

– Mutta Juha, esimerkiksi IMF on myöntänyt, että he ovat olleet väärässä leikkauspolitiikasta. Sitä on nyt kokeiltu ympäri maailmaa ja se on osoittautunut kerta toisensa jälkeen huonoksi ideaksi. Ja jos kaikesta huolimatta leikkaatte, niin  tyhmintä olisi tietenkin leikata koulutuksesta. Tai laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, joka on tehokkain keino edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa. Niistä tinkiminen olisi taloudellisesti todella lyhytnäköistä.

– Valtiovarainministeriö sanoi, että on pakko. Ja oletko nähnyt sen Keskuskauppakamarin velkakellon? Se on kuumottava.

– Nyt, kun laina on halpaa, kannattaisi leikkausten sijaan pistää Suomen rapistuva infrastruktuuri kuntoon ja työllistää samalla paljon ihmisiä. Se maksaisi itsensä takaisin kasvaneen työllisyysasteen ja vähentyneiden tulonsiirtojen vuoksi. Teidän 1,6 miljardin investointipaketti on just hyvä alku, älkää nyt sössikö tätä ylimitoitetuilla ja huonosti kohdistetuilla leikkauksilla.

–  Kyllä minä nyt leikkaan, oi voi voi. En millään haluaisi, mutta se on ainoa mahdollisuus, ai ai ai. Voi rakas hyvinvointivaltio, toivottavasti sinulle ei nyt käy kuinkaan, voi voi voi.

– Okei…

– Haluaisin vielä lisätä, että on ensiarvoisen tärkeää, että yhteiskunta pitää heikoimmistaan huolta, kodeissa voidaan hyvin ja hyvinvointierot kapenevat. Joten kohdistakaamme nämä leikkaukset nyt niin, että ne sattuvat kaikkein eniten juuri heikoimmassa asemassa oleviin.

– Jahaa. Eikö olisi oikeudenmukaista, että ne, joilla on enemmän varaa, osallistuisivat myös vyönkiristykseen?

– Joo ehdottomasti, he voivat alentaa omia palkkojaan, jos haluavat. Tai lahjoittaa osan palkastaan hyväntekeväisyyteen.

– Mitäs jos niiltä verottaisi sen osan palkasta? Sä taisit tossa aiemmin sanoa, että susta meidän hyvinvointivaltio on ihan mahtava juttu. On paljon maita, joissa on tapana auttaa köyhiä hyväntekeväisyyden kautta, mutta tähän meidän malliin ei ole kuulunut se, että huono-osaiset ovat riippuvaisia almuista. Itse asiassa Suomen perustuslaissakin säädetään, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi verotuksen kautta myös tuloerot voisivat kaventua, mikä olisi sekä OECD:n että IMF:n mukaan hyödyllistä talouskasvulle.

– Eiii, Suomen veroaste on nyt jo ennätyskorkea.

– Eihän ole.

– Ei hyväosaisten veroja silti voi nostaa, oih. Kukaan ei enää haluaisi tehdä töitä, voih.

– Oletko nyt ihan varma? 80 % suomalaisista on kuitenkin sitä mieltä, että “vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen.” Olen ainakin itse valmis maksamaan veroja, jotta Suomi voisi jatkossakin olla hyvä maa kaikille.

– Oi voi voi, kipeitä päätöksiä täytyy tehdä, voi. It is known.

– Kuulitko mitä sanoin?

– Lopeta kitinä, sinä vastuuton möllykkä. Nyt on siirryttävä uudistumisen mielialaan.

…

Tätä yhtälöä olen viimeisen viikon aikana käynyt mielessäni läpi, uudestaan ja uudestaan. Kansantalouden asiantuntijaa minusta ei saa tekemälläkään, vaan siinä missä poliitikotkin, joudun luottamaan taloustieteilijöiden lausuntoihin. Ja ainakin Mika Pantzarin kritiikin valossa hallitusohjelma näyttäytyy parhaan olemassa olevan tiedon vastaisena.

Yhteiskunnallinen asiantuntijatieto ei koskaan ole täysin neutraalia, joten on kiinnostavaa, keitä asiantuntijoita poliitikot päättävät kuunnella. Jos todella on niin, että 90 % akateemisista ekonomisteista pitää leikkauspolitiikkaa huonona ideana, ja lähinnä pankkiekonomistit sekä valtiovarainministeriö hyvänä, hallituksen päätös nojata yksinomaan näihin asiantuntijoihin herättää aika paljon kysymyksiä. Eikö hallitus osaa arvioida olemassa olevaa tietoa kriittisesti? Onko VM:n tieto kertakaikkiaan parempaa kuin muiden asiantuntijoiden, ja miksi? Vai haluavatko Kokoomus ja Keskustan johto (toisin kuin esimerkiksi Keskustanuoret) omista ideologisista syistään tehdä uusliberalistista politiikkaa, mihin  valtiovarainministeriön nostaminen ylimmäksi auktoriteetiksi tarjoaa sopivan selkänojan?

Suuri enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen hyvinvointivaltiota, joten ei ihme, että sitä murentava politiikka naamioidaan välttämättömyyden, vaihtoehdottomuuden ja vastuullisuuden retoriikkaan. Ja se onnistuu, sillä asiantuntijatiedon kriittinen arvioiminen on äänestäjän näkökulmasta todella vaikeaa, jos media ei sitä tee.

Toki hallitusohjelmaan on saatu myös hyviä uudistuksia, kuten perustulokokeilu, mutta ohjelman kokonaiskuva ei vaikuta täysin uskottavalta. Koska politiikassa mikään ei kuitenkaan ole mustavalkoista, saatan hyvin olla tulkintojeni kanssa hakoteillä. Siksi pyydänkin hallituksen kannattajia kertomaan, mitä olen ymmärtänyt väärin. Erityisesti haluaisin kuulla, miten te sovitatte Pantzarin kritiikin ja hallitusohjelman yhteen? Kummassa on virhe ja missä kohtaa?

Olkoon keskustelun henki samanlainen kuin se, joka Juha Sipilän luonnehdinnan mukaan on hallitusneuvotteluissa vallinnut!

“Hallitusneuvottelujen henki voidaan tiivistää sanoihin, jotka on kirjattu Mannerheimintien varrella sijaitsevan presidentti J. K. Paasikiven patsaan jalustaan: ‘Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.’ Otimme hallitusohjelman lähtökohdaksi Suomen talouden tosiasiat omien toiveidemme sijasta.”